Infoa Ratsastajalle
RatsastustuntiVakioviikkotunnille saavutaan puoli tuntia ennen tunnin alkua, jotta ehtii laittamaan ratsun tunnille kuntoon, tunnin jälkeen on myös varattava aikaa hevosen hoitoon sekä varustehuoltoon jos oma ratsu ei jatka seuraavalle tunnille. Ratsastajan tulee tulla tunnilleen ajoissa. Tunnille ei voi tulla myöhästyneenä, koska se häiritsee muita. Talli ei ole velvollinen korvaamaan myöhästymisen takia käyttämättä jääneitä tunteja. Tässä muutamia asioita jotka tulee muistaa ratsastuskoulussa:
Tästä vanhemmille lisäluettavaa! Mikäli ratsastajalla ei ole sopivia varusteita tunnille, on opettajalla oikeus kieltää häntä osallistumatta tunnille, korvauksetta. Sopivat varusteet ovat:Housut, ratsastukseen ei käy farkut, verkkarit, eikä tuulihousut. Mikäli sinulla ei ole ratsastukseen tarkoitettuja housuja: esim. college housut käyvät - ne eivät ole liukasta materiaalia ja niissä on tilaa kun taas farkuissa ei. Housujen tulee olla pitkälahkeiset. Kengät, ratsatukseen tarkoitetut kengät/saappaat, tai kengät joissa on n. 1 cm kanta sekä pitkä varsi, jossa ei ole vetoketjua pohkeessa/sisäsääressä. Mikäli käytät jodhpureja, muttet chapsejä tulee käyttää ratsastukseen tarkoitettuja pitkävartisia sukkia housun lahkeen päällä. Tunnille ei voi osallistua villasukilla joiden varret näkyvät/osuvat hevosta kylkiin. Myöskään mokkachapseillä ei voi ratsastaa sillä ne hiertävät hevosten kylkiä. Kypärä, CE hyväksytty, eli turvakypärä. Kypärän sisällä on merkintä siitä jos se on CE hyväksytty. Tallilla on lainakypäriä, mutta emme voi taata että niitä riittää kaikille. Oman kypärän ostaminen on suositeltavaa. Se suositellaan ostamaan uutena, sillä käytetyissä voi olla se riski että niillä on pudottu useasti tai niitä on tiputeltu, jolloin ne eivät ole yhtä turvallisia Takki, mikäli käytät ratsastaessa takkia, se ei saa joutua takapuolen alle, eli pituutta ei saa olla liikaa. Takki ei myöskään saa olla sellainen että se voi tuulessa alkaa lepattamaan ja näin ollen esim. säikäyttää ratsun/ratsut. Tämä pätee myös päällimmäisenä olevaan ylävartalon muuhun vaatteeseen. Käsineet, tulee olla ratsastukseen tarkoitetut. Turvaliivin käyttö on suositeltavaa, muttei pakollista. Ratsastaessa ei saa käyttää kannuksia, ellei opettaja anna erikseen lupaa. Painorajat: tallillamme on käytössä painorajat ja asiakassuhteen alkaessa olemme saaneet sinulta tiedon painostasi ja pituudestasi. Mikäli ne tiedot muuttuvat suuresti, tulee niistä ilmoittaa tallille sähköpostilla, jotta hevosjaot kohdistuvat oikein. Meillä max. 70kg aikuisratsastajat ratsastavat myös poneilla.
Mikäli ehto ei täyty, talli ei ole velvollinen korvaamaan tunteja. PoissaolotKAIKKI TUNTIPERUUTUKSET JA KORVAUSTUNTIEN VARAUKSET TAPAHTUVAT NETTIKALENTERIN KAUTTA. Tunti on korvattavissa, mikäli se on peruutettu kalenterin kautta peruutusajan puitteissa: Ratsastaja voi tulla korvaamaan ryhmään, missä on tilaa ja mikä on max. oman tasoinen ryhmä. Yleisryhmän tunteja voi nyt korvata myös istuntaryhmässä tai sopivan tasoisessa esteryhmässäkin, jos siellä on tilaa. Yleisryhmän ja esteryhmän/istuntaryhmän tuntihinnoissa on eroa, joten erotus tulee maksaa tallin tilille heti varauksen tehtyä ettei se unohdu eikä sitä tarvitse ruveta enää tarkistamaan. Jos erotusta ei ole maksettu kahdessa päivässä varauksesta, varaus poistetaan kalenterista ja kredit vapautuu uudelleen käytettäväksi. Viestikenttään tulee laittaa ratsastajan nimi, korvaus esteryhmässä sekä pvm jolle tulossa. Jos varaat korvaustunnin esteryhmästä, olet maksanut tuntihintaerotuksen tallille, joudut perumaan tunnin etkä saa tilalle toista korvausta esteryhmässä, maksaa talli sinulle halutessasi tuon tuntihintaerotuksen takaisin, kun ilmoitat tilinumeron, mutta tästä ylimääräisestä rahanpalautuksesta peritään +5e käsittelykulu. Lisäksi ratsastaja voi tulla korvaamaan erillisille korvaustunneille, jotka löytyvät nettikalenterista samalla tavalla kuin vakioviikkotunnit aina, kun niitä on sinne lisätty ja niitä järjestetään erikseen sovittuna aikana. Korvaustunnilla tulee olla vähintään neljä korvaajaa, jotta tunti pidetään. Talli katsoo tämän kyseisenä päivänä klo 12:00, jolloin päivän tuntivaraukset tulee viimeistään tehdä ja mikäli korvaustunnilla on liian vähän osallistujia, talli poistaa tunnin ja ratsastajien kreditit vapautuvat käyttöön. Tarkista siis itse ennen tallille lähtöä, onko sinä päivänä varmasti erillinen korvaustunti. Tästä ei tule erillistä tekstiviestiä. Mikäli sairastut vielä viime hetkellä, voit lääkärintodistuksella perua tuntisi vielä arkipäivien tunneille klo 12:00 mennessä ja lauantain tunneille klo 06:00 mennessä sähköpostilla. Sähköpostiin tulee lähettää lääkärintodistus, jolla talli vapauttaa kreditin. Korvaustunti tulee ratsastaa kuukauden kuluessa sairaspoissaolostasi. Jokainen ratsastaja huolehtii itse, että saa korvaustuntinsa ratsastettua kuluvan kauden aikana. Korvauksia ei ole mahdollista siirtää seuraavalle kaudelle. Mikäli sinulla ei ole vielä tunnuksia, saat ne Marjutilta laittamalla viestin tunnit-sähköpostiin. Alkeis- eikä alkeisjatkokurssilaisen poissaololle ole korvausmahdollisuutta. Myöskään 10-kerran erilaisilla kursseilla ei ole korvausmahdollisuutta. Jos tiedät jo ennakkoon tulevan menon tms. jonka vuoksi et tunnillesi pääse, pyri perumaan se hyvissä ajoin ja vaikka ratsastamaan tuo poissaolo ennakkoon. Loppukaudesta korvaustunnit ovat usein ihan täynnä ja jos et löydä korvaavaa tuntia, jää se valitettavasti käyttämättä. Korvaustunteja ei voi siirtää seuraavalle kaudelle. Kauden viimeisellä viikolla tehtyjä tuntiperuutuksia ei korvata. Mikäli poissaolosta on saatu sairaslomaa, peruutuksen yhteydessä tulee käydä ilmi sairasloman kesto. voit myös yrittää vaihtaa tai myydä muiden ratsastajien kanssa esim. tallin ilmoitustaululla tai kotisivujen tuntipörssissä. Äkillisen esteen sattuessa voit lähettää tilallesi sijaisratsastajan, vaikka emme ehtisi vastaanottaa ilmoitustasi etukäteen. Sijaisratsastajan tulee olla kanssasi vähintään samantasoinen ja lähes saman kokoinen. Mikäli tilallesi tulee toinen ratsastaja (olet myynyt tai vaihtanut tunnin jollekin/jonkun kanssa), lisää hänen nimi kalenteriin omasi lisäksi. Suosittelemme tuntipörssiä, jossa voi myydä tai vaihtaa ratsastustunteja. Kolmen ilmoittamatta jätetyn poissaolon tai pitkään jatkuneen sairauden tms. vuoksi tallilla on oikeus tarvittaessa (esim. ratsastaja jää jälkeen ryhmästä) antaa paikka toiselle ratsastajalle. Tällöin ratsastajan on sovittava ohjaajan kanssa jäljelle jäävien tuntien osalta mahdollisesta vaihdosta uuteen ryhmään, joka vastaa ratsastajan tasoa. Tunteja koskevissa asioissa asiointi tapahtuu sähköisesti tunnit@kaarelanratsutallioy.com. |